maanantai 13. joulukuuta 2010

Freestyle Hall


Tänään pääsin tonne Freestyle Halliin kokeileen kaikkea mukavaa. Eli siis sinne piti käydä sellanen kurssi, että voi sitte mennä itekseen. Aluksi lämmiteltiin airtracilla ja sit tehtii perus juttuja trampalla.

Tramppoja on neljä

lisäksi airtrack

Sen jälkeen sai hyppii vapaasti mitä halus. Oli kyl nii mehevää. Trampat ihan tuliterät. Kyllä urkan tramppa on jo eläkkeellä näihin verrattuna.

Sit oli vuorossa hyndät. Eli ei muuta ku laskukamat päälle. Aluksi totuteltiin siihen, miltä tuo muovimatto laudan alla tuntuu, eli liu'uttiin reilien vierestä pienempiä mäkiä. Sit ku homma alko tuntuu olevan hasnkassa nii ei muuta ku torniin.
pressi

hänkkä
näkymää tornista monttuun

kolme nokkaa, yks skedelle ja kaks snoukalle tai skimpoille

nokat toisesta suunnasta
Mitää hämmeriä en noista tehny, mutta sen verran pakko hehkuttaa, että tein elämäni ekan takajykän lumilaudalla. Luntahan ei ollu lähimainkaan, mutta kai se tästä lähtee...

Sit oli lisäksi tollanen quarter pipe.
quarteri sivusta

Sit siellä oli lisäksi kiipeily eli boulderointipaikka ja skedehommii mini ja pooli.
kiipeilypaikka

mini

pooli

pooli ylhäältä
Eli ihan kaikkee en ehtiny kokeilla, mutta eiköhän niitäki ehi. Oon aivan mielissäni tosta paikasta. Mun mielestä Rolloon pitäs heti rakentaa vastaavanlainen! Ostasin kausikortin sinne heti. Eli aletaampa kerää nimiä addressii ja vaatimaan tollasta leikkikentää!!!

- Saana


5 kommenttia:

  1. Mä laitan nimeni heti adressiin!!!Rovaniemelle leikkipaikka kaikille pikku-tontuille ja tontunmielisille aikuisille..me selvästikkin tarvitaan just tuallainen paikka!!t. äiti

    VastaaPoista
  2. sumis! hanski täälä! missä helkkarissa tollanen paikka on? määki haluun

    VastaaPoista
  3. Hei Hanski, se on Laaxissa siinä Riders palacen kyljessä. Se on tehty johonki entiseen tennishalliin!

    Tuuha BEO:hon nii mennää yhessä loikkimaan!

    - Saana

    VastaaPoista
  4. missä tämmönen paikka sijaitsee ??

    VastaaPoista
  5. Moikka!

    Siis tämä paikka on Sveitsissä Laaxin hiihtokeskuksen juurella. Jos siellä liikkuu niin kannattaa käydä testaamassa!

    - Saana

    VastaaPoista