perjantai 17. kesäkuuta 2011

Maajoukkueen kesäpäivä

Nyt on kesä lähteny oikeen hulinalla käyntiin. Laskemaan kun ei tähän vuoden aikaan täällä kesäisessä Helsingissä pääse niin oon nauttinu uimisesta meressä, järvissä ja erityisesti Uimastadionilla. Oon siellä mummojen seassa vesijuossu ja vetäny mummorinulia. Tämän lisäksi tietysti pyöräilly, lenkkeilly ja ottanu lunkisti, eli nauttinut kesästä. 

Nyt oli sitten vuorossa Lumilautamaajoukkueen kesäpäivät ja uuden yhteistyökumppanin julkistamistilaisuus Hämeenlinnassa, Ahveniston moottoriradalla. 

Varikkotytöt Enni ja Saana
kuva: Inka Porttila

Saana, I-E, Anton, Peetu ja Risto
kuva: Inka Porttila

Seat on siis virallinen kärry, jolla maajoukkue ajelee
kuva: Inka Porttila
Autoja riitti
Enni median pyörityksessä
Ahveniston radalla pääsi halutessaan ajamaan Seatilla. Pojat oli tietenki hommasta enemmän ku fiiliksissä.
Ilkka-Eemeli oottaa jo omaa vuoroa


Risto
 Meikäläinen oli sen verran nössö ja tietenki luonnonsuojelija, että en halunnu mennä turhaa pärisyttään autoja radalle. Uskaltauduin kuitenkin entisen rallikuskin kyytiin. Kuski meni kuulemma ihan perusvauhtia, mutta meikää jännitti jo toi.
Komee ajopuku!

 Ihan hyvä kuski oli!

Kyllä Seatilla lujaa pääsee!

Liiton tiedottaja Inka Porttila taitaa taipua vaikka spagaattiin, että Ennistä tulee manishotti :)



Varikolta löytyi myös armeijan sankarit Roope ja Nuutti

renkaidenvaihtoa odotellessa.... heh

Enni on sen verran rohkeempi muju, että se lähti haastaan tän rallikuskin kanssa oikeen kovaa vauhtia.
Kovimmillaan auto meni 180km tuntivauhdilla...

"Ei ees tuntunu niin kovalta, miltä se näytti" -Enni

Kovaa oli meininki moottoriradalla. Tämän jälkeen siirrtyttiin Vanajanlinnaan. Siellä meikäläinen pääsi elementtiin kun harjoteltiin Pilatesta. Maajoukkueen uus fyssari opetti uusia muuveja, millä meidän kroppa pysyy entistä paremmin laskuissa mukana.

Ootan jo innolla ku ens viikolla tuo fyssari Ville tekee mulle omaa ohjelmaa. Saa vähän uutta puhtia harjotteluun.

Toinen juttu, mistä ehkä myöhemmin vähän lisää niin oon tekemässä pientä ruokavalioremonttia. Oon ollu paljon kipeenä ja ns. puolikuntosena. Nyt löysin blogin, josta oon ammentanu paljon tietoa just siitä, miten ruokavaliolla voi lisätä vastuskykyä ja muutenki hyvinvointia.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. jesh, uus päivitys!

    ja hei ruokavalioblogi jakoon! minäki oon vähä miettiny että tämän minun pastalla elämisen täytyy loppua ja protskua tilalle:)

    VastaaPoista
  2. Heippa Veera,

    http://www.trendi.fi/blogit/kiitos-hyvaa/ tässä tuo blogi. Ihan kingi. Sieltä löytyy paljon linkkejä muillekkin sivuille, mitkä nyt on vaikuttanu tähän omaan ajatteluun ruuasta. Tuossa Trendin kiitos hyvää -blogissa on myös paljon mielenkiintoisia reseptejä, joita aion kokeilla. Pitää ite tehä sit päivitystä miten ne toimii itelle!

    - Saana

    VastaaPoista
  3. Lisää reseptiblogeja... (raw food) kun Virpi bloggaa tuskasen harvoin... hehe.

    http://momentousmoment.blogspot.com/ (Katja järkkää kurssejakin raakaruokailusta kiinnostuneille! mee ihmeessä kun siellä Sladissa pyörit..)

    Suomen gurut:
    http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/ -> http://www.youtube.com/watch?v=EcVXxTFdygk
    http://www.superfoodit.com/
    http://raakasuklaa.com/wordpress/

    http://www.viidakkomies.com/


    http://www.kimberlysnyder.net/blog/ (Kimberlyltä tuli ulos kirja raakaruokailusta toukokuussa, älä anna nimen hämätä -> http://www.amazon.co.uk/Beauty-Detox-Solution-Radiant-Renewed/dp/0373892322/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1310898652&sr=8-1 )

    http://greensmoothiesblog.com/

    ...näin alkuun! ;) Kerro jos haluut lisää. Ja hauskaa lomaa!!

    VastaaPoista
  4. Heippa!

    Kiitti linkkivinkeistä. Suurimpaan osaan oon jo törmänny ja lueskellukki juttuja, mutta pitää loppuja (viidakkomiestä) tutkailla ku menee kotiin täältä Lapista!

    - Saana

    VastaaPoista
  5. saitko säki tommosen auton mis on sun nimi tollee hianosti :) ?

    VastaaPoista
  6. hahah... En saanu. Niitä tuli liitolle tietty määrä ja ne meni vähän niinku menestyksen mukkaan :) Meikä kulkee pyörällä!

    - Saana

    VastaaPoista