Saanan juttuja
lumilautailusta, elämästä ja hyvinvoinnista
perjantai 24. lokakuuta 2014
Syyslomalla Vuokatissa
Taas kuukausi vierähtänyt eikä ole (muka) ehtinyt päivittää Vuokatin reissun kuulumisia. Oli kingi päästä taas laskemaan. Vuokatti on kyllä mukava paikka tällee syksyllä. On kaikkea tekemistä. Laskemisen lisäksi pääsin vähän skeittaamaan ja samoilemaan metässä. Tuli myös käytyä vesiurheilukeskuksella, mutta vesi oli jo vähän turhan kylmää mun makuun niin tyydyin katteleen meininkiä rannalta.
perjantai 12. syyskuuta 2014
Gearia talveen
Pakkaaminen ja lähtölaskenta aloitettu. Ens viikolla auton nokka osoittaa kohti Vuokattia. Paippiputkessa on hauska alottaa kausi. Oishan se kiva suunnata Alpeille tai Uuteen-Seelantiin, mutta kyllä mie ootan tätä Vuokatin reissua ihan hirveesti. Viimeksi oon laskenu vuoden vaihteessa niin kyllä tekee hyvää päästä vähän laudalle.
Dakinen pipoa, huppua ja hanskaa on ny pakattu. Lauta pitää voidella ja mie oon valmis lähtemään.
tiistai 12. elokuuta 2014
Talvi
Viime talvena päivitykset ovat jääneet vähän vähemmälle, mutta herätetään blogi taas eloon. Täällä oli hiljaiseloa, koska en juurikaan päässyt mäkeen. Tässä kuitenkin viime kauden paras laskukuva meikäläisestä (ja suurin piirtein ainoa). Kuvaajana Harri Tarvainen Rukalla joulukuun alussa lähes 30 asteen pakkasessa. Kuvassa (takin alla) myös kesäkuussa syntynyt mini me ❤️
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)